Tasa-arvo todeksi vuoden jokaisena päivänä

Tänään vietetään Minna Canthin, tasa-arvon päivää. Kaikista vuoden liputuspäivistä vain tänään me liputamme naishenkilölle.

Minna Canthin päivästä tuli yleinen liputuspäivä vasta 12 vuotta sitten, vuonna 2007. Vuotta aiemmin, vuonna 2006, käynnistettiin ensimmäinen samapalkkaisuusohjelma. Siinä työmarkkinajärjestöt ja valtiovalta sitoutuivat kaventamaan sukupuolten välistä palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2016 ohjelma uudistettiin.

Naisten ja miesten palkkaero on kuitenkin edelleen noin 17 prosenttia. Viimeisen parin vuoden aikana naisten asema työmarkkinoilla on pikemminkin heikentynyt. Syynä on pitkälti maan hallituksen toteuttama politiikka.

Hallitusohjelmassaan Sipilän hallitus toteaa, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Muuta asiasta ei sanotakaan. Sukupuolivaikutusten arvioinnin eli suvauksen hallitus on laiminlyönyt kokonaan. Ironisesti voisi todeta, että ymmärtäähän sen, jos hallitus kerran uskoo maamme jo olevan tasa-arvoinen. Hallituksen toimet ovat kuitenkin olleet sellaisia, että naisten asema on heikentynyt.

Hallituksen päätökset koeajan pidentämisestä, määräaikaisten sopimusten solmimisen helpottamisesta, vuosiloman ansainnan heikentämisestä perhevapaiden osalta sekä kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta iskivät kaikki erityisesti naisiin. Niin ikään päivähoitomaksujen korotus, päiväkotiryhmien suurentaminen ja lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ovat heikentäneet naisten asemaa työmarkkinoilla.

Palkkaerojen taustalla olevista syistä on keskusteltu paljon. Tutkimusten mukaan naisten pitkät poissaolot työelämästä mm. pitkien perhevapaiden vuoksi heikentävät huomattavasti naisten ansiokehitystä. Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen on edelleen hankaloitunut, ja yhä useampi nainen jää vuosiksi kotiin työelämän sijaan.
Käytännössä hallitus on jättänyt palkkatasa-arvon edistämisen työmarkkinajärjestöjen varaan. Tuntuu siltä, että työnantajajärjestöillä ei ole motivaatiota samapalkkaisuutta edistää, saati sitä toteuttaa. Tilanne voisi olla toinenkin. Esimerkiksi Islannissa hallitus kaavailee lakia, joka vaatisi yli 25 työntekijän yrityksiltä todisteet samapalkkaisuudesta. Tätä pidän Islannin hallitukselta vahvana tahdonilmauksena, jossa osapuolilta vaaditaan toimia.

Palkkaratkaisuilla on tietysti olennainen merkitys keskimääräisen palkkaeron kaventamisessa. Euromääräiset palkankorotukset estävät palkkaerojen kasvua. Naisvaltaisilla aloilla täydentäviä palkkausjärjestelmiä on vähän ja jos niitä on, ne nostavat vain vähän ansioita. Siksi niitä pitäisi rakentaa ja kehittää. Naisvaltaisten alojen suuri osa-aikatyön määrä kasvattaa tosielämän palkkaeroja. Siksi keskimääristä palkkaeroa mitattaessa osa-aikatyön määrä tulisi huomioida.

Meillä samapalkkaisuusohjelman olisi pitänyt edistää euromääräisiä palkankorotuksia sekä niiden lisäksi korotuseriä, jotka huomioivat alan matalapalkkaisuuden, naisvaltaisuuden sekä osa-aikaisten ja muiden epätyypillisten työsuhteiden määrän. Työmarkkinoille kaavailtu Suomen mallikin on päätön torso, jos se ei sisällä tasa-arvoelementtejä.